Olen varmasti maininnut, että kuulun ammattiliittoon. Muidenkin epävarmassa elämäntilanteessa luovivien (so. melkein kaikkien) kannattaisi kuulua. Ammattiyhdistysliike ei ole last season, eikä pelkästään palkollisille. Jos prekaarit ottaisivat liittyäkseen yhteen, maailma olisi parempi paikka.
Hukkasin eilen tunnin aikaani ammattiliiton tilaisuudessa. Pitkään olen miettiny liiton vaihtoa itselleni sopivampaan, ja tämä seminaari vahvisti ajatusta siinä määrin, että taidan tehdä sen, ehkä jo huomenna. Asiaan. Puhujina oli muiden muassa Filosofian Akatemian FT Lauri Järvilehto, jonka esitystä en varsinaisesti ollut tullut kuulemaan. Satuinpa olemaan paikalla, joten annoin asian kuormittaa hetken tietoista mieltäni. Aiheena oli kutsumustyö, tarkkaan ottaen Kutsumus ja intohimo työhön – näin teen unelmieni työpaikan.
Puheevuoroa voisi luonnehtia huolimattomasti paketoiduksi kokoomuspropagandaksi. Huolimattomuus johtunee siitä, että Filosofian Akatemia ei vain välitä peitellä suuntautuneisuuttaan. Suoraan vuoteesta puhujapönttöön -vaikutelman saattoi aiheuttaa myös yleisö, joka koostui pitkälti naisista. Mitä luultavimmin suurin osa paikalle vaivautuneista kuului kategoriaan alemmat toimihenkilöt. Useimmilla ei liene alaisia. Voitaneen kuvitella, että sellaiseen porukkaan purevat anekdootit sairaalasiivoojista, ja porukan saa hereille sanomalla sanan "suklaa". Ei toiminut. Mutta mennäänpä pitemmittä puheitta haastetta kohti.
Pari oman tulkintani sävyttämää informaationpalasta siitä 15-minuuttisesta, jotka aiheen parissa viitsin viettää:
1) "Paskaduuni" on ruma sana, jota ei saa missään yhteydessä käyttää. Ok, tämäpä yllätys. Oli kuitenkin erinomaista, että puhuja otti asian esille heti kättelyssä. Agenda valkeni välittömästi.
2) "Unelmien työpaikassa" on kysymys siitä, että olemassa olevasta työstä tehdään parempi omistautumalla asialle ja antamalla sille enemmän. Miksi? - Jotta vähemmän inspiroivaa työtä tekevät ihmiset eivät haaveilisi ja haahuilisi, vaan antaisivat työlleen koko olemassaolonsa.
3) Oletteko te joskus kuulleet siitä asialleen omistautuneesta sairaalasiivoojasta? Kuultiin taas. Hänet annetaan esimerkiksi meille silloin, kun pelätään että meiltä mahdollisesti puuttuu sitä, mitä sanotaan kutsumukseksi.
Mitä kutsumus merkitsee? Kysymys tuli mieleeni, kun olin tovin kuunnellut melko kevyelle pohjalle rakennettua alustusta. Koska vaikutti siltä, että tohtori Järvilehto aikoi jatkaa lepertelyä vielä useita kymmeniä minuutteja, minun piti rientää, enkä jäänyt kysymystä esittämään. Narisen täällä blogissani sen sijaan.
Eli: mitä on kutsumus? Kutsumuksesta on turha puhua silloin, kun kyse on todellisuudessa velvollisuuksien suorittamisesta siten, että tehtäviä pidetään mielekkäinä ja niiden suorittamista eettisesti kestävänä toimintana. Tämä on vain normaalia hyvää työelämää, ei mitään sen maagisempaa.
Sairaalan siivoaminen ei ole kutsumus. Se on yksinkertaisesti työntekijän työpanos, jonka hän antaa vastineeksi palkastaan. Työhön ei tarvitse tuntea minkäänlaista kutsumusta, kunhan tekee sen, mistä on sovittu ja mistä maksetaan.
